torstai 27. kesäkuuta 2013

Socio-cultural work in intercultural way


 See Me - Erasmus Intensive Course 2013 in Tampere, Finland was a two-week activity with over 50 university students from eight different higher education institutes in six different countries.

Lecture given by prof. Rosa Rodriquez Izquerdo from UPO, Sevilla
The idea of the course was to study and compare the situation of young people in Europe (ages 16-25 years) - what are their dreams and problems, everyday life at present and future prospects. This was studied by statistics and research from each participating country: Lithuania, Germany, Holland, Hungary, Spain and Finland. The students had also interviewed some young people and prepared videos or photogalleries.

And what was similar? Youth is a bridge between childhood and adulthood. The bridge can be shaky or more steady, more or less scary. Sometimes you need to look for it a bit longer, sometimes you find it more easily.

Youth is a phase of life when you test who you really are, what is me? It cannot be told by anyone, though parents often try to do it, you have to find your own path, your own bridge.

Youth is most often defined by others being "a problematic age", "a threat", "at lost", "much more troubled than we were when young". What the young people, what any person in fact, wants, is to be seen and heard as themselves, without prejudices and preassumptions.

What are the feelings that you see in this picture?
The course finished with a community art event "See Me - Surprise You" in the central square of the city of Tampere. The whole event was planned and performed by young people themselves to show, this is how we are, this is what we are capable of, see us as the way we are and have fun with us.

The link is a three-minute moodreel from the the event. Check it out...

 See Me - Surprise You event on 23.5.2013
https://www.youtube.com/watch?v=8Lst15fdRlg



keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Näkyväksi nuoreksi


The Whon legendaarinen kappale "See me, feel me, touch me, heal me" Woodstockissa vuonna 1969 saa vieläkin kyyneleet silmiin. Mietin miksi? Ehkä siksi, että sanoissa ja esityksessä välittyy nuoruuden olemus: herkkyys ja vimma, pelko ja usko, repivä halu pelastaa maailma ja räjähtävä ilo elää tässä ja nyt. Silti en enää haluaisi olla nuori, kun muistan, miten epävarma ja tuskainen välillä olin. Harmillista etten voi elää nuoruutta uudelleen varustettuna kaikella sillä kokemuksella, joka nyt on päässä.

Einmal ist keinmal, Milan Kundera toistaakin useaan kertaan kirjassaan "Olemisen sietämätön keveys". Kun voi elää vain kerran, niin ei oikeastaan ole mitään väliä, miten elää. Siitä se keveys ja samalla raskaus. Joka tapauksessa, oli elänyt miten oli, ei ole mahdollisuutta palata takaisin johonkin pisteeseen ja valita jotenkin toisin.

Valintojen avaruus

Nuorille toitotetaan hyvää tarkoittavien vanhempien ja erinäisten ohjaajien taholta, että pitää tehdä viisaita valintoja koulutuksen tai työn suhteen. Miten niitä osaa tehdä viisitoistavuotiaana, kun ei ole vielä näitä viisikymppisen aivoja. Vaikka äidillä tai isoäidillä sellaiset onkin, niistä ei nuorelle ole välttämättä mitään apua, koska, yksinkertaisesti, nehän eivät ole nuoren vaan ihan eri sukupolven edustajan omat.

Nuorten ohjaustyö on äärimmäisen haastavaa. Ohjaamisen olemus on pidättäytyä neuvonnasta (mitä moni pitää ohjaamisena, jota se ei ole) ja keskityttävä näkemään ja kuulemaan sitä, mitä nuori itse ajattelee, haluaa, toivoo, unelmoi ja pelkää. Tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi on sitä, mitä jokainen kaipaa. Ilman sitä ihmisestä ei tule näkyvä, vaan hänelle käy kuin Tove Janssonin Näkymättömälle lapselle.  Ja kun tulee näkyväksi, itselleen ja muille, valintojen tekeminenkin helpottuu.

Usein nuorista nähdään vain mustanpuhuvat vaatteet, lävistykset, villi hiuspehko tai tatuointi samoin kuin näkymättömästä lapsesta näkyi ensin vain rusetti. Nuoruuteen kuuluu oleellisesti se, että on etsittävä sitä, kuka oikein on. Kun ihminen on sosiaalinen olento, ei voi etsiä itseään yksin omassa huoneessaan ja arvuutella kuka oikein on (vaikka sekin kuuluu asiaan...), vaan tarvitsee muita peilikseen. Pahinta, mitä voi tapahtua, on jäädä yksin, sekä kaveri- että perhepiirissä. Ajoittaisen ulkopuolisuuden tai eksistentiaalisen tyhjyyden kestää, jos tietää, että on ainakin joku, joka pitää, rakastaa ja hyväksyy sellaisena kuin on. Kasvattajan, kouluttajan, opettajan, ohjaajan ja vanhemman päätehtävä on uskoa nuoreen. Juttuihin ei aina kannata uskoa (ei kannattanut minunkaan vanhempieni), mutta on uskottava ihmiseen ja hänen kykyynsä luoda oma nahkansa.

Neuvontanauha

Muistan, miten omien vanhempieni päivittäiset varoitukset ja neuvot muodostivat tasaisen äänimaiseman, vähän kuin kaupungin hälinän, johon tottui ja johon ei enää vähän ajan kuluttua kiinnittänyt sen kummempaa huomiota. Siihen oppi olemaan reagoimatta, koska vastaan väittäminen aiheutti vain turhaa kinaa ja toisaalta puhdas mykkyys sai tavallisesti neuvontavolyymin kovenemaan. Vastaukseen "joo-joo" yleensä tyydyttiin, koska kenenkään intressinä ei ollut päätyä mihinkään aitoon dialogiin. Väitän, että tätä neuvontapuhetta silti tarvitaan. Se on kuin turvallinen ja tuttu radiokanava. Ei sitä juuri kuuntele, mutta ilman tuntuu jotenkin tyhjältä. Ja joskus tulee jotain kiinnostavaakin. Ehkä siitä jotain jää soimaan, vähän kuin korvamato.

Omassa perheessä äitini, 93 v., ei ole vieläkään lopettanut neuvontapuhetta, siis minulle. Kanavalla on yleensä talous- ja työllisyysneuvontaa, siivousopastusta, terveysopastusta sekä sitä kiusallisinta, laihdutusohjeita. Jätän vieläkin kuuntelematta ja sanon "joo-joo". Mutta sen olen oppinut, miten neuvontaa ja ohjausta ei kannata tehdä. Rehellisyyden nimissä on kyllä myönnettävä, että välillä menee minullakin nauha päälle, mutta usein muistan varoittaa: "Nyt tulee mummoneuvontaa..."Informaation antamisen, tuen, ohjauksen ja neuvonnan rajat ovat häilyviä ja usein nämä sekoittuvat sekavaksi puuroksi. Luulen, että parhaiten selviää, kun yrittää vanhempana tai opettajana keskittyä erityisesti nuoren kuulemiseen, näkemiseen ja mahdollisuuksien edistämiseen etsiä itseään ja tulla itsekseen. "See me, feel me, touch me, heal me" - taitaako sen paremmin sanoa.

Kuvat: See Me Erasmus Intensiivikurssilta (TAMK)