Tupajumi ja Jung

Olen kolmen asunnon vankina. En pakosta, vaan halusta. Haluan muuttaa, mutten pysty, koska asuntojen henki pitää minusta kiinni. Ei, kyse ei ole siitä, että niissä asuisi jokin astraaliolento, vaan siitä, että seinät ovat täynnä muistoja. Olen tupajumi. Unien symboliikassa talon sanotaan kuvaavan omaa itseä. Vaeltelu huoneissa kertoo itsen etsimisestä. Minä vaellan asuntojen välillä, valvetilassa. Mistä se kertoo? Olen ilmeisesti hukassa. En tiedä, asuisinko valkoisessa minimalistisesti sisustetussa modernissa talossa järven rannalla vai tunnelmallisessa vanhassa, vähän rähjäisessä kerrostalossa kaupungin keskustassa. Vai siinä kolmannessa, jossa vanhuudesta huolimatta on kohta uusitut pinnat ja kiiltävät kaakelit ja jossa katto nousee korkealle metropolin ylle.

Jos tämä olisi unta vain, miten Jung mahtaisi tulkita tilannetta. Ensimmäisessä talossa rakastan patiota. Istun paljaalla, pelkistetysti kalustetulla patiolla aina kun pystyn. Vain pakkanen, rankkasade tai ukkosmyrsky pitää minut sisällä. Kuisti symboloi Jungin mukaan päättämättömyyttä. Eli en tiedä, lähteäkö vai jäädä. Asunto on vanhempieni entinen ja sijaitsee lapsuuskaupungissani. Enkö siis vieläkään ole kasvanut irti?

Oma kotini, se ensimmäinen ikioma, jonka ostin avioeron jälkeen ja jossa olen viettänyt yksinhuoltajan elämää yli kymmenen vuotta, on patinoitunut, vanha tunnelmallinen kerrostalo, jossa takkatuli loimottaa kylminä iltoina. Perinnehuonekalut ovat silta menneeseen, lapsiin, perinteisiin. Ehkä ne symboloivat myös juuttumista menneeseen elämänvaiheeseen. Lapset ovat lähteneet. Minä kuljen tätä kaupunkia kuin kaviouraa.

Kolmas asunto, korkea, valkea, kohta remontoitu valoisa huoneisto kertoo uudesta tilanteesta, avoimuudesta uudelle. Sinne olen juuri muuttamassa.

Jungilla on sanottavaa

Muutto on konkreettisesti muutos, jossa yksi ovi sulkeutuu (minulla ahneella peräti kaksi entistä ovea) ja uusi ikkuna avautuu. Kun menin uuteen asuntooni ensimmäisen kerran, avasin kaikki ikkunat. Heti. Käytännön syy oli, että oli tuhottoman kuuma. Jung voisi nyökytellä viisaan näköisenä ja tulkita eleeni alitajunnan viestiksi päästä eroon huolenaiheista. Seuraavaksi kutsuin remonttimiehen ja tein sopimuksen kaikkien seinien maalaamisesta, valkoisiksi. Tämän voi vielä selittää sillä, että onhan se järkevää tehdä pintaremontti, kun asunto on tyhjä. Eräänlainen ”maalipesu” koko asuntoon, ennen kuin kantaa tavarat sisään.

Kylpyhuoneessa Jung astui taas kehään. Periaatteessa tilassa ei ollut mitään vikaa. Muovimatto oli ehjä ja siisti. Remonttibudjetti on ylitetty. Mutta ei. Tila vaati minusta uudet valkeat, suuret seinäkaakelit ja grafiitinharmaan laattalattian. Kattoon, sinne neljän metrin korkeuteen, vaadin niin valkean helmiäismaalin, että silmiä häikäisee. Jung taputtaa jo karvaisia käsiään. En tosin tiedä, olivatko hänen kätensä karvaiset vai karvattomat, pienet vai suuret. Kylpyhuone symboloi puhdistautumista, kaiken vanhan kuonan pesemistä.

Eiköhän tämä ole selvä juttu. Muutan, puhdistaudun ja avaudun uudelle elämälle. Muutoksen vaikeudesta kertoo se, että aiemmista asunnoista luopuminen on todella rankkaa ja pelkään katuvani ja kaipaavani. Vielä eilen ajattelin, että sinnittelen muutaman vuoden vuokralaisten turvin. Toisin sanoen, jäisin välitilaan, siihen patiolle. Muutosta huolimatta mikään ei varsinaisesti muuttuisi. Tämän itseanalyysin jälkeen (ja budjettilaskelmia tehtyäni) päätin kutsua kiinteistövälittäjän.

Post scriptum

Mitähän tarkoittaa se, että päätin raivata vanhan asuntoni kellarin roinasta ja pölystä ja kalkkimaalata sen seinät. Lattioilla on nyt banaanilaatikoita täynnä kirpputorille menevää tavaraa, osa neljänkymmenen vuoden takaa. Ehkä se tupajumi poistuu näin. Kellari, hmm. Jungilla olisi siitä varmasti paljonkin sanottavaa.