Ikävystynyt yhteiskunta

Jaana Venkulan teos ” Tekemisen taito” (2008) sai ajattelemaan sitä, miten tyhjänpäiväistä, turhuuksien turhuutta, ovatkaan nykyiset ajanvietteeksi tarkoitetut tietokonepelit, televisio-ohjelmat ja sosiaalisen median kaikenaikaa päällä olevat trackerit. Tarkoituksellinen tekeminen on vähentynyt minimiin ja toteutuu lähes vain työssä, mikäli työtä on. Ei-työllisten ei-luokka on eniten vaarassa hukkua näennäistekemiseen, tarkoituksettomaan ajan tappamiseen. Tapamme aikaa, kunnes aika tappaa meidät, kiteytti joku. Samaa asiaa käsittelee Peter Englund esseessään ikävystymisen historiasta (”Hiljaisuuden historia”, 2004) 

Katselin vierailulla ollutta pariskuntaa, jotka koko valveilla oloajan – muutamaa keskeytystä lukuun ottamatta – tuijottivat kumpikin omaa laitettaan, toinen älypuhelinta ja toinen tablettia, viestien facebookissa ja pelaten pelejä. Turun yliopistossa tehty tutkimus kertoo, että matkapuhelin on parisuhdetta ja työtä tärkeämpi. Toisessa MTV:n uutisessa kerrotaan, miten koululaiset "ovat kuin zombeja" ja siirtyvät oppitunnin jälkeen käytävään tuijottamaan matkapuhelintaan.

Olemmeko me opettajat yhtään sen kummempia?  Ennen suhteellisen sosiaalinen ammatti on nykyisin sitä, että istumme kukin oman tietokoneemme äärellä valmistelemassa power point – esityksiä (nykyversio vanhoista kalvoista) ja tekemällä hopseja (nettiversio), ohjaamalla opiskelijoita (sähköpostitse) ja arvioimalla opintosuorituksia (sähköiseen rekisteriin) sekä raportoimassa tekemäämme työtä pariin kolmeen erilaiseen työajan-, julkaisutoiminta-, henkilöstökoulutus- ja projektitoimintaseurantajärjestelmään.  Opiskelijoiden kasvokkaisen kohtaamisen määrä on pudonnut radikaalisti. Osa opettajista on alkanut jo pelätä näitä kohtaamisia. Onhan se hankalaa ottaa vastaan palautetta, vastata kinkkisiin kysymyksiin ja joutua opiskelijoiden suoran arvioinnin kohteeksi ryhmätilanteessa. Materiaali nettiin, tehtävät sinne ja sitten voi etänä ja turvassa arvioida opiskelijoiden suoritukset. Opiskelijoista osa on helpottunut tästä: aikaa jää omille asioille, palkkatyöhön ja harrastuksiin, kun opiskelutehtävät voi tehdä missä ja milloin haluaa ja ehtii. Siinä sitten opettaja ja opiskelija etsiskelevät toisiaan atomistisessa bittiavaruudessa. Opiskelusta tulee pisteiden metsästystä ja suorittamista, yksin. Opettamisesta tulee nettimateriaalin tuottamista ja tehtävien tarkistelua, yksin. 

Missä on tekeminen? Missä on tarkoitus? Missä on vuorovaikutus? Ihminen on edelleenkin sosiaalinen olento ja sosiaalisuuteen kuuluu olennaisesti vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa, niin kotona kuin töissä. Laskepa huviksesi, kuinka monta minuuttia käytit tänään aitoon vuorovaikutukseen ja dialogiin? Sähköpostin lähettämistä tai facebook-päivitystä ei lasketa, ei myöskään twitterointia tai instagramin kuvien lataamista. Kriteerinä on vastavuoroisuus eli jos what’s upissa viestit vuorovaikutteisesti tai viestittelit tekstiviesteillä keskustellen tai puhelimessa/Skypellä, laske se mukaan. Vertaa yksipuolisten kontaktien suhdetta vuorovaikutteiseen ja nettikontakteja kasvokkaisiin. Mikä oli suhde?

Toinen tehtävä: Kuinka paljon käytit aikaa tarkoitukselliseen tekemiseen tänään? Tarkoituksellisella tekemisellä viittaan Jaana Venkulaa (2005) mukaillen tekemiseen, joka tähtää tulokseen/aikaansaannokseen (esimerkiksi leipominen, puutarhan hoito, luennon tai seminaarin pitäminen) tai tekemiseen taitojen/itsensä kehittämisen vuoksi (esimerkiksi urheilu, taideharrastus) verrattuna toimintaan, joka on ei-tekemistä, ns. ajantappoa. Tarkoituksellisella tekemisellä on mieli ja päämäärä. Sen tekeminen ei kuluta vaan energisoi, vaatii keskittymistä ja vie mukanaan.  Monella suomalaisilla on sentään yksi vapauden valtakunta, jossa voi toteuttaa tarkoituksellista tekemistä, kesämökki. Siellä voi hakata puita, kantaa saunaan vettä ja pestä matot juuriharjalla. Enenevässä määrin tämäkin tekemisen maailma on poissa ja tilalla täysin varusteltu, etälämmityksellä toimiva kakkosasunto.

En halua esittää jotain parempaa ihmistä kuin olen. Minunkin päivistäni menee suuri osa tarkoituksettomaan ei-tekemiseen, jossa märehdin ja pyörittelen asioita, suunnittelen tekeväni enkä tee, selailen nettiä ja katson televisio-ohjelmaa, josta oikeastaan en edes pidä. Vain siksi, että tapan aikaa, hoidan ikävystymistäni. Missä vaiheessa maailmasta tuli ikävystyttävä? Peter Englundin mukaan ikävystyminen on peräisin vasta 1800-luvulta ja syynä oli yksinkertaisesti se, että yhteiskunnan kehitys oli tullut pisteeseen, jossa ihmiset kykenivät käyttämään aikaansa myös muuhun kuin työhön ja välittömien pakottavien tarpeiden tyydytykseen. Tämä nautintoja hakeva elämäntapa, ikävystymisen tappamiseksi, on kasvavan peli- ja viihdeteollisuuden käyttövoima. Kant jo huomautti, kertoo Englund, että ajanviete ei ole parannuskeino, vaan osa sairautta. Passiivisella elämyskuluttamisella tapetaan kyllä aikaa, mutta aiheutetaan yhä enemmän ikävystymistä.

Ajattelen noudattaa Jaana Venkulan neuvoa ja tehdä vaihteeksi jotain toisin: kirjoitan sen sijaan, että katsoisin televisiota ja sillä harjoitan kirjoittamisen ja ajatuksen kirjalliseen muotoon saattamisen taitoa. Ja huomenna, sen sijaan, että lähtisin alennusmyynteihin kuluttamaan, voisin neuloa itselleni lapaset mummon purettujen sukkien varsiin. Loisin jotain uutta, vanhasta. Ja ehkä voisin luoda vähän luntakin pihalta tai tehdä lumilyhdyn, for old times sake. Voinhan siitä ottaa kuvan ja postata sen facebookiin kavereille.

Lähteet:

Jaana Venkula (2008) Tekemisen taito. Jyväskylä: Gummerus.

Peter Englund (2004) Hiljaisuuden historia. Juva: WSOY.